LAMMASPAIMENEKSI HOUTSKARIIN
Viikko tai viikonloppu lammaspaimenena saaristossa
Kolme erilaista majoitusta, joista voi valita itselleen parhaiten sopivan.
Paimentila ja Paimentupa sijaitsevat Björkön kylän keskellä, jossa myös itse tila sijaitsee. Oiva kohde kesän karitsointeja ajatellen.
Paimenmökki sijaitsee parin kilometrin päässä kylältä, omassa rauhassa.
PAIMENTILA
Saariston perinnettä kunnioittaen
PAIMENMÖKKI
Omaa rantaa kaipaavalle
PAIMENTUPA
Mummonmökki saaristossa
Paimenen tehtävät
Tehtäviin kuuluu muun muassa lampaiden rapsutusta, vedestä ja kivennäisistä huolehtimista, aidan kunnon tarkastamista, lampaiden laskemista ja lisää lampaiden rapsutusta. Työtilanteiden, mielenkiinnon ja mahdollisuuksien mukaan voi paimenet päästä tutustumaan myös muihin tilan töihin.
Ja tietenkin on aina paimentöiden lisäksi mahdollisuus myös nauttia maisemista, grillata ja vain loikoilla vaikka nurmikolla antaen stressin valua pois.
Lammas on erinomainen terapiaeläin!
"Soisin kaikkien kokevan joskus lammaspaimenviikon elvyttävät vaikutukset." -Satu Haikio, lammaspaimen 2021
Lammaspaimenen ei tarvitse tietää lampaista mitään etukäteen, mutta toivomme että paimenajan jälkeen tietoa ja taitoa on rutkasti - ainakin on vähintään yhtä kokemusta rikkaampi.
Lammaspaimenien tunnelmia
Björkön kylässä on kesäisin useampi laidun ja niissä kaikissa kaivataan kovasti rapsutuksia 🥰
Huomioitavaa
Tilamme ei sovellu liikuntarajoitteisille
Varaukset tehdään alla yhteydenottolomakkeella tai sähköpostilla: Yhteystiedot .
Varaustilanteet ja hinnat näkyvät jokaisen mökin kohdalla.
TERVETULOA!